Onnelliset kohtaamiset.

Eskeliset

Yksikään keittiöprojekti ei ole mennyt näin helposti

Aloimme viime vuonna suunnittelemaan Ilona-keittiön kanssa meidän uuden kotimme tiloja, kun kodista ei ollut vielä muuta kuin pohjapiirustukset olemassa. Otimme Ilona-keittiöiltä keittiön, vaatehuoneen, kodinhoitohuoneen, siis kaikki kaapistot, mitä meidän uudessa kodissamme on. Valitsimme Ilona-keittiön, sillä moni suositteli heitä meille ja koska halusimme käyttää paikallista tekijää. Juhan kanssa keskustellessamme hänen tapansa hoitaa asioita sekä luottamuksen tunne vakuuttivat meidät valitsemaan Ilona-keittiön.

Ilona kuunteli toiveitamme ja teki selkeät ehdotukset

Aloitimme suunnittelun sillä, että kävimme Ilonan toimistossa tapaamassa Juhaa. Hän oli tehnyt erittäin selkeät ehdotukset ennen tapaamistamme meidän toiveidemme pohjalta. Katsoimme hänen kanssaan läpi erilaisia malleja ja keskustelimme siitä, mitä kannattaisi tehdä. Hän kuunteli hyvin meidän toiveitamme ja antoi erittäin hyviä vinkkejä. Kuten sen, että kun eteiseen halusimme liukuovelliset kaapit, kannattaisi lattiakaakelointi tehdä yhtenäiseksi vaatekaapin ja eteisen alueelle. Sitä emme ehkä olisi itse osanneet ajatella.

Matkan varrella suunnitelmiin tuli vielä muutoksia ja Juha sitten lennosta suunnitteli joitakin ratkaisuja uusiksi. Juhalle oli aina helppo soittaa tai laittaa sähköpostia. Hän kuunteli ja pyrki auttamaan, kun meille tuli jokin idea. Ilonalla oli myös todella hyvä valikoima materiaaleja. Juha esitteli erilaisia vaihtoehtoja ja antoi meidän rauhassa päättää mieluisimman materiaalin. Saimme mm. keittiötason mallipalan lainaan.

Ilman ikäviä yllätyksiä

Kun talon rakenteet olivat paikallaan, Ilona kävi vielä tekemässä tarkistusmittaukset. Näin kaikki oli tarkastettu jo valmiiksi ennen kalusteiden tuotantovaihetta. Niinpä kalusteiden mitoissa ei tullut yllätyksiä asennusvaiheessa. Otimme Ilonan kautta heidän luottokalusteasentajansa asentamaan kalusteet. Kalusteiden asentaminen sattui rakentamisen ruuhka-aikaan, sillä joulu-tammikuussa alkavat kesällä aloitetut kodit valmistua ja sisustuspuolella on kiirettä. Pääsimme aika vähällä stressillä, sillä vaikka asentaja oli todella kiireinen, hän ehti käydä asentamassa kalusteet.

Erityisesti luotettavuus, helppous ja asiakaslähtöisyys jäivät mieleen Ilonasta. Alusta saakka oli selkeää tehdä yhteistyötä heidän kanssaan. Voimme mieheni kanssa lämmöllä suositella Ilonaa. Olen rakennuttanut aika monta keittiötä Suomessa ja ulkomailla, ja näin helposti ei yksikään keittiöprojekti ole sujunut. Myös mieheni vanhemmat ottivat keittiön Ilonalta meidän suosituksestamme, ja he ovat olleet todella tyytyväisiä siihen.

Katso kuvia kohteesta

‹ Takaisin kaikkiin asiakastarinoihin

Kiinnostuitko?

Ota meihin yhteyttä niin suunnitellaan
yhdessä unelmiesi keittiöratkaisu.

Mobiilisivua ei ole vielä luotu.